torstai 24. tammikuuta 2013

Nukkeprojekti.

Tuo oma nukke,tee oma nukke. Eli jokainen toi kaappinsa tai kellarinsa kätköistä Leikkikseen oman nukkensa. Joko omaa tai toisen nukkea mallina käyttäen, olisi tarkoitus tehdä itse nukke valitsemastaan materiaalista. Nuken olisi tarkoitus olla eräänlainen omakuva. Projektin etenemistä päivitetään varmasti blogiin tulevien viikkojen aikana. :)

-Sanna-

Nukkekatras akkunalla

tiistai 15. tammikuuta 2013

Paluu arkeen

Heipä hei! :)
Olen Sanna, pitkänmatkan Leikkisläinen ja tällähetkellä Klemmari-ryhmässä, jonka tehtävänä on tämän kevään ajan päivittää Leikkiväen blogia.
Itse olen kuntoutujana Leikkiksessä oikein kahden diagnoosin voimalla. ;) Elämää on lapsesta saakka hankaloittanut paha paniikkihäiriö,joka nyt on mukavasti uinuvassa lepotilassa, sekä vuosi sitten diagnosoitu harvinainen reumasairaus,joka tällähetkellä aiheuttaa kivuillaan ja kolotuksillaan mutkia matkaan.
Leikkiksessä käynnin lisäksi suoritan samanaikaisesti lukio-opintoja aikuslukiossa, kelan armopalojen,eli reumaan takia myönnetyn kuntoutusrahan turvin. ;)
Blogin pitämisessä olen vielä untuvikko,mutta toivottavasti suoriudun tehtävästä kunnialla ja saan jaettua Leikkiväen ilosanomaa sille kuuluvalla arvokkuudella. ;)

Eli miten siis sujui paluu arkeen pitkän joululoman jälkeen? Meikäläisellä se sujui niin,että kello herätti aamulla kello seitsemän,vaikka olisin mielelläni jatkanut unia. Mutta toisaalta sitä jo kaipaili tuttujen ihmisten seuraan ja mielekkään tekemisen pariin. :) Lukiokirjoja päntätessä sitä tosiaan kaipaa jotain ihan toisenlaista tekemistä vastapainoksi. Ensimmäinä loman jälkeisenä päivänä se tarkoitti blogin suunnittelua ja muotokuvien piirtämistä silmät kiinni ja vasemmalla kädellä. ;)
Päivän kohokohta oli,kuten aina, RUOKA! On aina ilo istua valmiiksi katettuun pöytään ja syödä jonkun toisen taidolla valmistamaa ruokaa,sitä pääsee itse niiiiiiin helpolla. ;)
Kaikenkaikkiaan ensimmäinen työpäivä sujui varsin rattoisasti väsymyksestä huolimatta ja väsymyskin kuittaantui kotona päiväunilla koira kainalossa.

Mutta oikein hyvää kevään jatkoa ja aurinkoisia päiviä kaikille! :)


T: Sanna

Sanassa "työväline" on Leikkiväessä jotenkin niin ihana sointi. ;)

Muotokuvausta

Tilkkutäkkeilyä