Tämä syksy on ollut merkittävä monella tapaa. Olen kokenut muutoksia monella elämän osa-alueella tänä vuonna. Kaikista tärkeintä minulle on kuitenkin ollut vuosi Leikkiväessä, joka alkoi viime vuoden lokakuussa ja loppui tämän vuoden elokuussa. Olin aktivoitunut Leikkiväessä, kirjoittanut, liikkunut, käynyt monia, todella hyviä keskusteluja muiden kuntoutujien kanssa. Olin oppinut heräämään joka aamu ja huomasin, että jossain vaiheessa siitä tuli tapa. Se jäi pysyväksi, ja aina kun piti herätä todella aikaisin, en ollutkaan enää niin väsynyt kuin joskus olin ollut. Olin oppinut viime vuosina myös sen, mistä kuntoutumisessa on kyse: kun toimintakyky on laskenut, ainoa keino palauttaa se on tehdä asioita. Olin kadottanut kyvyn lukea. Aloitin pienistä, helpoista romaaneista. Siitä siirryin pikku hiljaa vaativampiin teoksiin. Nyt luen kirjoja aivan yhtä nopeasti ja keskittyneesti kuin ennenkin.
Tämän vuoden jälkeen heräsi suuri kysymys: uskaltaisinko tänä syksynä jo palata opintoihini?
Aloitin hoitamalla käytännön asioita kesällä. Otin selvää. Kun syksy tuli, olin ilmoittautunut yhdelle pienelle kurssille. Minua on jännittänyt kovasti, ja viime viikon olin todella ahdistunut eräästä esitelmän pitämisestä. Tuntui, etten osaa puhua mistään. Lopulta löysin aiheeni ja esitelmä oli tänään. Palaute oli todella positiivista! Vanhat opiskelukykyni ovat tallella! Uskon, että edessä on vielä monia stressaavia hetkiä, mutta tiedän että ainut keino eteenpäin on yrittää pelosta huolimatta. Olen huomannut, että pystyn tekemään paljon enemmän kuin olen uskaltanut unelmoidakaan.
Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan palata sen suorittavan tytön maailmaan, jolle koulu määritteli lähes sen, kuinka arvokas ihminen olen. Tarkoituksenani on palata opiskelemaan, mutta tarkoituksenani on myös hoitaa itseäni. En aio polttaa itseäni loppuun, vaan teen sen minkä jaksan. Lepo, rentoutuminen, harrastukset, sosiaaliset suhteet, liikunta ja ruoka ovat yhtä tärkeitä. On niin tärkeää voida laskea kirjat välillä alas, laittaa soimaan joku hyvä biisi ja napata pakastimesta purkillinen lempijäätelöä. On tärkeää hymyillä, vitsailla, ja muistaa; ei se ole niin vakavaa. Se kertoo siitä, etten ota itseäni enää liian vakavasti. Se kertoo myös siitä, että olen oppinut rakastamaan itseäni ja olemaan hyvä itselleni. Ja se jos mikä kantaa pitkälle.
Ihanaa syksyä kaikille! :)
T. Mithy
