Syystuulia

Hyvää päivää!

Pian alkaa marraskuu. Kävi niin kuin joka vuosi käy; suljin silmät auringonvalossa, ja kun avasin ne, oli pimeää.

Kesä oli tänä vuonna pitkä ja kuuma ja valloittava. Syksy on kuitenkin aina ollut vuodenajoista minulle se rakkain: se pirskahtelee värejä ja tuoksuja ja väreilee ihanaa, jännittävää uuden alkua. Viilenevän ilman myötä jaksaa taas ajatella. Ei vuosi vaihdu toiseen tammikuussa, syyskuussa se vaihtuu. Voi ostaa uuden kalenterin ja täytellä sinne alkavat opinnot, uudet harrastukset ja työvuorot. Ihanaa, mitä tänä vuonna tapahtuu?

Viime vuosina syksyni ovat kuitenkin täyttyneet jostain muusta. Tulee kirjeitä: valitettavasti pisteesi eivät riittäneet sisäänpääsyyn. Ikävä kyllä meillä ei ole juuri nyt tarjota sinulle työtä. Ota yhteyttä uudelleen, kun olet kartuttanut osaamistasi koulutuksen tai työkokemuksen muodossa! Valo ikkunan takana vähenee, eikä aamulla herääminen tunnu aina kovin hyvältä. Ei ole kovin innostavaa nousta harmaaseen sadepäivään, jos ei ole paikkaa minne mennä. Tai sitten on syksyjä, jolloin kirjeitä ei ole edes odotettavissa. Niinä syksyinä aamuisin ei herätä. Jouluun mennessä ollaan sairaalassa.

Olen 26-vuotias ja tämä on toinen syksyni Leikkiväessä. Kirjoitin ylioppilaaksi naurettavan hyvin arvosanoin seitsemän vuotta sitten ja pian sen jälkeen sairastuin syömishäiriöön ja vaikeaan masennukseen. Nämä seitsemän vuotta ovat olleet täysin erilaiset kuin koskaan olisin saattanut kuvitella. Paljon hyvääkin on ollut: olen yrittänyt opiskella, tehdä töitä, etsiä omaa alaani, päästä kouluun ja saada töitä niin kuin kaikki muutkin parikymppiset. Olen rakastunut ja rakastanut, huvitellut ja harrastanut. Mutta olen myös ollut kamalan sairas. Olen voinut niin pahoin, etten tiennyt sellaisen olevan edes mahdollista. Olen ollut niin yksinäinen, että se on tuntunut kipuna iholla. Olen tuntenut niin suurta häpeää, etten aina uskonut milloinkaan selviäväni siitä.

Nyt, hullujen vuosien jälkeen, minusta tuntuu melko terveeltä. Haluaisin olla opiskelemassa tai töissä, mutten päässyt kouluun ja työn saaminen on vaikeaa: vuosien sairastaminen ammottaa valtavana aukkona cv:ssä, ja sairaushistoriaa on vaikea peitellä työhaastattelussa. Parin kuukauden työttömyyden ja tuloksettoman työnhaun jälkeen alkoivat kodin seinät kaatua päälle, ja soitin Leikkiväkeen. Viime vuoden Kutomo-työpajajakso oli hyvä kokemus ja antoi minulle paljon, ja tulin mieluummin takaisin tänne kuin jäin kotiin. Nyt alan kirjoittaa Leikkiksen blogiin ajatuksiani ja kokemuksiani tästä kaikesta, jossa elämäni on minua kuljettanut, ja niistä asioista, joita me täällä Leikkiksessä yhdessä teemme ja mitä ne minussa herättävät.

Tämä olkoon yksi minun tämän syksyni uusista, kiinnostavista projekteista.

Ensi kertaan siis!

Sallamaari